Haluan esitellä teille yhden huikeista asiakkaistani; Irenen. Irene todellakin osaa näyttää, miten motivaatio omaan hyvinvointiin ja liikuntaan voi löytyä ihan mistä vain, ja miten pienilläkin valinnoilla voi saada aikaan suuria muutoksia!

Päätimme aluksi lähteä pilkkomaan Irenen suurempia tavoitteita pienempiin välitavoitteisiin, jotka on helppo toteuttaa ihan tavallisessa arjessa. Irene on ollut alusta alkaen suunnitelmaan todella motivoitunut, ja tulee aina paikalle samalla aurinkoisella asenteellaan. Treenit sujuvatkin aina hyvällä meiningillä, eikä naurua puutu! Hän tekee aikaa omalle hyvinvoinnilleen arkisilla valinnoillaan, vaikka elämäntilanne olisikin hektisempi. Juuri näillä arkisilla valinnoilla, ja jo pienillä muutoksilla olemmekin harpponeet isoja askeleita kohti isompaa tavoitetta.

Irenen kehitystä on ollut ilo seurata sillä, olemme esimerkiksi saaneet liikunnan osaksi jokaista viikkoa, pienien ruokavaliomuutosten avulla olo on virkeämpi, askareet kotona ja töissä tuntuvat helpommilta, polvikivut ovat helpottaneet ja painoakin on tippunut huomattavasti vain muutamassa kuukaudessa. Hienoja saavutuksia jo näin lyhyellä ajalla!

Irenestä voimmekin mielestäni kaikki ottaa mallia, sillä oli motivaationlähteesi tai elämäntilanteesi mikä tahansa, niin omalla asennoitumisella ja pienillä valinnoilla voi aina ottaa askelia kohti unelmia! Pysyvät tulokset tulevakin pala palalta pikkuhiljaa, kunnes huomaakin uusien tottumusten myötä päässeensä jo pitkälle tavoitteissaan! Alla vielä Irenen ajatuksia valmennuksesta.

”Lähdin mukaan, koska halusin paremman elämän ja olon itselleni, ja jotta voimme mieheni kanssa perustaa perheen hyvälle ja terveelle pohjalle. Tapaamiset ovat menneet erittäin hyvin ja treenaaminen on ollut helppoa ja kivaa, kun valmentaja on niin hyvin hengessä mukana. Tässä jo muutamassa kuukaudessa on tuloksia tullut tasaiseen tahtiin, josta esimerkkinä vaatekoon pienentyminen. Ja joka kuukausi ollaan otettu pieniä tavoitteita lisää, joita on ollut helppo toteuttaa hektisessä elämässäni.”

Näillä eväillä jatketaan Irenen kanssa eteenpäin!

– Petra